sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Lisää kuulumisia ja kokemuksia Etelästä!

Lisää kuulumisia Barcelonasta!

Noniin päästiinpä taas teknisistä ongelmista huolimatta jälleen blogien pariin. xD MUTTA täällähän ollaan, elossa edelleen ja kaikkea on tullut tehtyäkin sekä harjoittelupaikassa että muina vapaa-ajan aktiviteeteissa!  Tämä blogikirjoitus keskittyy siis koko syyskuusta lokakuun alkupuoleen asti.
Hostellin edestä pääsee aamuisin näkemään auringonnousua :) 

Mun harjoitteluni "Equity Point Sea" -nimisessä hostellissa koostuu sekä aamu- että iltavuoroista (lähinnä arkipäivisin) ja viikonloppuisin koko aamupäivän 7h putkeen. Työtehtäviini kuuluu yleensä likaisten astioiden kerääminen sekä ruokalan siivoaminen että juomakoneiden putsaaminen. Jäljelle jäävä aika meen useimmiten respaan harjoittelemaan varausjärjestelmän käyttöä sekä opastamaan asiakkaita turistikohteisiin. Olen päässyt tutustumaan kuuteen mahtaviin kollegoihin, joiden nimi ovat Marisa, Naza, Ivan, Jordi, Rafa ja Khaled. Näiden kanssa olen siis päivittäin ollut tekemisissä ja yhteistyö on sujunut ongelmitta. :) Naza puolestaan on päättänyt lopettaa työnsä lokakuun alkupuolella ja harmitti kyllä, sillä hän on opettanut minulle lähes kaiken mahdollisen, mitä työssäoppimispaikallani pitääkin oppia. Todella symppis nainen ja mukava! Kollegoiden lisäksi tutustuin myös baarityöntekijöihin Amoriin ja argentiinalaiseen Micaelaan. Molempien kanssa oon tullut tosi hyvin toimeen. :D

Koko elo- ja syyskuun ajan muutamat frendit sekä vanhemmat että isosiskoni ovat tulleet käymään moikkaamassa mua, mikä on mielestäni aivan ihana juttu! :D ala-aste kaverini tuli käymään kaverinsa kanssa viikoksi pari päivä sen jälkeen, kun itse saavuin tänne. Ennen reissua me ei siis olla suunniteltu yhdessä mitään vaan sain kuulla yllättäen, että hän osallistuu kansainväliseen pokeriturnaukseen, jota järjestettiin juuri Barcelonassa. Ollaan melkein päivittäin käyty rannalla ottamassa aurinkoo sekä käytiin jossain välissä testaamassa vesiskootterii, joka oli TOSI siistiä! Toisaalta peukalot saivat vähän damagea mutta mitä pienistä, ajelu oli silti kokemuksen arvoinen. :D
Mä ja ala-astekaverini Hassan Barcelonetan rannalla

Toinen hyvä kaveri tuli myös käymään viikoksi, jonka kanssa käytiin lähinnä shoppailemassa kuuluisassa "la Ramblassa" sekä syötiin maukkaita tapaksia ja pinchoja sangrioineen. :P Syyskuussa isosiskoni tuli viikoksi yöpymään hostellissani, kun taas mun vanhemmat tulivat muutamaksi viikoksi Costa Bravaan, joka sijaitsee n. 60 km Barcelonasta pohjoiseen. Vaikka heidän yöpymispaikkansa oli todella kaukana, varasin kuitenkin niille muutamaksi päiväksi Barcelonetassa sijaitsevaan hotelliin, jottei niiden tarvitsisi matkustaa pitkän matkan keskustaan. :D anyway, ekoina päivinä lähdin systerin kanssa rannalle ja käytiin shoppailemassa Placa de Catalunyassa ja La Ramblassa, yhtenä iltana iltavuoron päättymisen jälkeen päätettiin käydä "ilta-piknikillä" rannalle ja juotiin sellasta omaa tekemää "sangriaa", jota ollaan blandattu punaviinillä ja jollain paikallisella spritejuomalla. Vanhempien tullessa Barcelonaan ollaan käyty Montjuic nimisessä linnassa, rannalla (taas) sekä katsottiin tunnin kestävaä flamencoesitystä kuuluisassa näyttelysalissa. Harmi ettei esitystä saanut kuvata. :D

"Zodiaco Barcelona" niminen ravintola kattasi erilaisia, maukkaita pinchoja vain 1 eurolla/pincho :P

Olen päässyt tutustumaan yhteen ranskalaiseen sekä paikalliseen, joiden kanssa olen käynyt syömässä sekä monesti yökerhoissa vapaa-aikana. :) Sain kuulla vikalla tapaamisella ranskalaiselta, että hän muuttaa takaisin kotikuntaansa (lähellä Sveitsin rajanylityspaikkaa) muutamaksi kuukaudeksi ennen kun hän muuttaa jälleen joulukuussa Etelä-Afrikkaan. D: nöyyy!
Mä ja paikallinen kaveri Bryan

Syyskuun puolessa välissä päätin ottaa viikonlopuksi vapaata, jotta pääsisin käymään Madridissa muutamaksi päiväksi moikkaamaan kaverii, joka piti synttärijuhlansa siellä :). Heti työvuoron loputtuani siirryin samantien Barcelonan lentokentälle, jotta ehtisin puoli kuudeksi koneeseen. Olin kyllä ajoisa paikalla, mutta lento päätti lähteä puolitoista tuntia myöhemmin :D perille päästyäni olin pikkasen hukassa, sillä lentokenttä oli jumalattoman iso, että sinne eksyy helposti. Heti kun löysin hotellini Madridin keskustasta päätin lähteä katselemaan paikkoja samantien. :D käppäilin Gran Vialla, joka on Madridin suurin kauppakatu. Koko käynnin ajan olen käynyt melkein kaikissa nähtävyyksissä ja mieleenpainuvin oli tietenkin "Puerta del Sol" -niminen aukio, joka on tunnetusti uudenvuoden kokoontumispiste. Oon monesti kattonut espanjan yleiskanavalta suoria lähetyksia kyseiseen paikkaan, jossa aukion kello soi keskiyön aikana (tätä siis kutsutaan "las campanadaksi") :D päivää ennen mun paluuta kävin yhdessä hotellissa moikkaamassa mun kaverii, joka järjesti synttärijuhlansa etuajassaan, koska sen synttärit on vasta jouluaaton jälkeen ja siks hän halusi pitää juuri syyskuussa xD ennen kun mentiin pitää hauskaa, syötiin 10 hengen porukassa ravintolassa, jossa tarjottiin kaikennäköstä hyvää ruokaa. Sen jälkeen mentiin Gran vian lähella olevaan klubiin, jossa siis oltiin melkein koko yön tanssimassa (tosiaan itse häippäsin neljän maissa, koska aikainen paluulento). Paluumatka ei oikeastaan ollut kauheen mukava, koska mahaan sattui koko aamun sekä oksetti. todennäköisesti eilisillan ruuilla oli jotain tekemistä mahakivun kanssa... xD No mut paluumatka sujui kuitenkin ongelmitta, olin kuitenkin tosi tyytyväinen ja iloinen siitä, että sain mahdollisuuden käydä Espanjan pääkaupungissa!
Puerta del Sol sekä Tuomon synttärit


Lokakuun alussa päätin jälleen käyttää vapaa-aikani hyödykseen matkustamalla Andorran pääkaupunkiin eli Andorra la Vellaan! Kyseiseen paikkaan matkustin bussilla eikä liput ole maksanut kuin 50€ edestakaisin, mikä on mielestäni suhteellisen hyvä hinta! Reissu kesti noin 3h ja perille päästyäni ihastuin koko kaupungin näkymään, koska paikan ympärillä on suuria vuoria. Tosiaan Andorra la Vellassa ei ollut hirveesti nähtävää (muuta kuin peileistä rakennettu vuorin muotoinen rakennus...), sillä suurin osa alueista koostuu vaatekaupoista sekä ravintoloista. olen muutaman päivän ajan kävellyt ylöspäin ja nautiskellut maisemasta. :)
Andorra la Vella

Tässä kuvassa olin matkalla kohti ylöspäin, taustana Andorran pääkaupunki

Matkalla kohti keskustaan..
Aika vaan kuluu niin nopeesti, etten edes huomannut, että kotiinpaluu alkaa jo olee lähellä. Kokemuksia sekä mahtavia hetkiä on kertynyt koko oleskeluni aikana ja yritän saada reissusta mahdollisimman paljon iloa irti. :D loppuajastani kerron myöhemmin lisää, ei muuta kun ensiviikkoon! Adios! :)